Niitto ja niittotalkoot

Katso hoitotoimia-julisteemme | |
File Size: | 8750 kb |
File Type: |
Järjestämme vuosittain niittotalkoot, jotka ajoittuvat heinäkuun lopulle ja ovat kaksipäiväiset.
Vuonna 2017 järjestämme ensimmäistä kertaa KAISLAKARKELOT, haluamme sinutkin perheinesi mukaan Laukanlahden auttamiseen.
Talkoolaisia tarvitaan miehistöksi kolmeen keruulauttaan ja yhteen niittolauttaan. Jokaisen lautan miehistö on 3 henkinen ja työ soveltuu niin naisille kuin miehille. Tekemistä löytyy lahden lisäksi muissakin talkootoimissa esim. keittiössä. Kaikki halukkaat ja asiasta innostuneet ovat tervetulleita!
Talkoot alkavat klo 10 ja jatkuvat klo 16 saakka. Talkootyötä voi tehdä koko päivän tai sitten osan aikaa kahdessa vuorossa klo 10-13.00 tai 13.00-16.00.
Lisätietoja Helen Oksanen puh. 040-708 9425
Kaislakarkeloiden iltapäivät ovat koko perheen tapahtuma. Talkootyön lisäksi tarjoamme aikuisille oheisohjelmana kaislamaton punontaa ja lapsille kaislamajan rakennusta ja kasvomaalauksia. Talkoiden päättyessä klo 16.00 paistelemme lettuja ja sunnuntaina meillä on lisäksi elävää musiikkia.
KAISLAKARKELOT 29.-30.7.2017
29.7.2017 Lauantai
Aloitamme klo 10.00 kokoontumalla ja järjestäytymällä lauttakuntiin nauttien aamukahvit ennen töiden aloittamista
Klo 13 vuoronvaihto ja lounastarjoilu talkooväelle
Lopettelemme talkoot kello 16.00 aikoihin lettukesteillä.
30.7.2017 Sunnuntai

Lopettelemme talkoot kello 16.00 aikoihin lettukesteillä, elävän musiikin säestyksellä.
Tule sinäkin mukaan koko perheen voimin kaislakarkeloihin!
Ilmoittaudu mukaan: